lauantai 10. joulukuuta 2011

täällä ollaan yhdessä jälleen!

Moikkka täällä Pekka & Jukka naantalista kirjoittelee, väsyksissä..
Alotetaan kertomalla viikonlopusta, eli eilen veera saapui turkuuun viideltä ja sit jenna oli siel vastassa ja jäätii sit illaks sinne kaupoille, veera osti kovan kiertelyn jälkeen kengät ja jenna osti korvikset.
Sit illalla joskus 9 jälkee mentii naantalii jennalle ja sit meitä ulkoilutti ja leikitytti :D ja päätimme mennä leikkimään lumisotaa, jonka jälkeen saimme hyvän idean mennä varastoon etsimään pulkkaa! ja laskettiin sit siinä autotietä alas, ja myös jennan takapihalla liukurilla! ostettiin myös turusta irtoripsiä ja niitä ruvettii sit laittaa kaheltatoista ja oltii sit valmiita vähä ennen kolmee..


löydettiin liukurit!


 


 Ja sit oliki aikanen herätys 7, mutta torkuttiin sitten puol 9.. ja siitä sit valmistauduttiin lähtöön turun skanssiin, jossa esiintyi kukas muukaan kuin anna abreu!
Oltiin siel joskus puol 12. Siel oli istumapaikat ni jätettiin takit siihen ja lähettii kiertelee kauppo i (:
Keikkoja oli kaks, ja eka niistä alko kahelta, sit oli nimmarinjako, ja seuraava keikka alko neljältä.
Meidän mielestä eka keikka oli huono, koska ketään ei ollut mukana, eikä kyllä itse asiassa toisellakaan mutta onneks me sit oltiin siel ainoot jotka taputti ja oli mukana!!
Nimmarinjaos kysyttii annalta voisko se laulaa seuraaval keikal send you packingin, ja anna lupas kysyy pojilta. Keikka oli siis akustinen eli soittimina oli vain kitara ja koskettimet ja sen takia send you packing oli hieman vaikeampi saada soitetuksi. Sit saimmekin seuraavalla keikalla kuulla iloisen yllätyksen kun anna sanoi “tytöt toivo send you packingii eli nyt se ekaa kertaa akustisena!”
No sit viimeisen keikan jälkeen lähettii heti turun keskustaan hakee veeralle takkia jonka se laitto perjantaina varaukseen.
Tultiin sieltä sitte naantalii joskus seitsemän aikoihin.
Huomenna sit lähetään hesaan ja maanantaina ylex studiolle lauantaiprojekti-ohjelmaan katsomaan annaa!

 
Bussimatkalla ! (:
                                                                                                                                                                                     
8 vuotiaitten tanssinäytös skanssissa


veeran uusi takki ! (:
Veeraa taisi väsyttää !
Jenna osti pirtelön, joka olikin vanilija pehmistä!

Ja tähän loppuun vielä send you packing!

Sori sekanen teksti ja kuvat mutta meitä väsyttää ja meni hermo tähän kun noi kuvat taas menee minne sattuu!


- Veera & Jenna


torstai 8. joulukuuta 2011

dreams are being realized

viime lauantaina odottelemas bussii:)
Moikka pitkästä aikaa!

Mulla on teille ilouutisia!!
Kun aiemmin kerroin siitä että mulla on maanantaina ne pääsykokeet sinne Maker Academyyn, niin sain eilen tietää että pääsin sinne!!!! Oon nyt onnelisempi kun koskaan!! Tää on aina ollu mun unelma! Ja kiitos te kaikki jotka kannustitte mua uskomaan et pääsen sinne, koska muuten en välttämättä ois päässy! Nyt sit vaa toivon mukaan löytyis pian joku hyvä kämppä!
Muutetaan varmaanki marian kans jonnekki kolmioon, koska sillä loppuu kans täs uutenavuotena sen vuokrasopimus eli seki joutuu kattoo uuden kämpän! :)







Nyt viime tapahtumista voisin kertoo sen verran et maanantaina oli tosiaan ne pääsykokeet ja menin helsinkiin. Ne meni kai ihan hyvin, tai no oikeestaa tosi hyvin ku pääsin sinne kouluunki!
Niiden jälkeen olin punkin ja marian kans. Lähettii sit keravalle ku siel oli abreun keikka, joka oli kylläki loppuunmyyty mut mä pakotin ne tulemaan sinne silti! Oltii siel sit ku keikka oli jo alkanu, eka biisi oli menos. Sit löysin sellasen oven ja mietin et tosta varmaa pääsee sinne saliin, ja sit yhtäkkii se ovi avautu ja sieltä tuli joku ja nähtiin että joo siitähän sinne pääsee! No sit menin sinne ja noi tuli peräs! :D Se oli siis salikeikka, eli siel oli istumapaikat, nii me sit seisottii siel takana :D haha.
Mut oli kyl niiii kiva et pääsin keikalle, ja viel ilmaseks! Ja punkkiki oli siel ihan messis vaikka se väittääkin ettei tykkää enää annast! :D
sit keikan jälkee nähtii viel annaki ja sit lähettiinki takas helsinkii punkille.

Olin siellä sit keskiviikko aamuun asti ja sit lähin takas jämsään. Ja huomenna perjantai jeee!
Huomenna taas naantaliin jennalle, sit lauantaina abreun keikka turus! Ja sit lähetääänki helsinkii ja maanantaina abreu ylex studiolla!

Täs superlaadukas kuva sieltä keravalta
Kävin sunnuntaina myös lapualla, piti hakee se lippu sinne ens maanantaina olevaan ylex studiolle :D
Ja täs mun rakas kissa!


-Veera

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

itsenäisyyspääive !

Menin sitte maanantai iltapäiväl Laitilaan mun iskän luokse, siel sitte olin iidan kanssa, ja oliha meil kivaa meikkailtii,laiteltii hiuksii ja oltii lenkil pinjan kans ( iidan koiran) (: nomut siit sit kuvii .. :D nyt ei oo hirveest inspiraatiot tehä kauhee pitkää tai nii ei oo oikee tapahtunu mitään, eiku jooo VEERA PÄÄS SUOMEN PARHAIMPAAN MEIKKAUSKOULUU !!!!!! ONNITTELUT SILLE <3 ! joo mut asiaa sitte tiistaina heräsin ja olin iidan kans, no mut sen jälkeen sitte lähettii perheen kans sukujuhliin tai joihinki sellasiin mis oli iskän sukulaiset, eli iskän puolelta mun serkut yms .. noo siel sit vierähti koko päivä, eka oli vähä tylsää mut sitte tuliki hauskaa (:

Nyt sitte ootan niin paljon perjantaita ettei mitää rajaaa tai ootan koko viikonloppua ihan hulluna!
 Veera tulee meille perjantaina ja sitte lauantaina mennään Annan keikalle Turkuun skanssiin ja sitte tarkotus ois lähtee lauantaina keikan jälkee hesaan junalla mut se on kyl vähän auki se nyt riippuu saadaanko mennä yhen kämpil .. ja sitte Maanantaina mennään Yle x:än studiolle kun siel on Annan joku tv haastattelu se ohjelma tais olla joku lauantai remotti en oo ihan varma kylläkään .. :D mutta sitä ootelessa !
mää ja mun kisu hulkkone (:
me serkukset =)


iida meikkas ja laitto hiukset !

laitoin iidalle tosi kauniin letin =D

<3

milo ja poju (iskän luona olevat koirat)

-jenna

lauantai 3. joulukuuta 2011

pikkujoulu ja muuta lystikästä ! (:

Heipsan, jenna ja veera kertovat teille lukijoille perjantaisesta ajanvietteestä ja myös launtaisesta ajanvietteestä. :DD
Perjantaina Veera tuli Jennan luokse iltapäivällä ja oli todella hauskaa.
Illalla Jennan ja Veeran ystävät tulivat Jennalle viettämään pikkujouluja,teemana oli pukeutua joksikin.
Ilta meni todella nopeasti, mutta oli todella kivaa (: kuvat kertoo loput!


alku ilta (:

Lisää kuvateksti
meno päällä ! :D


ennen pikkujoulua!


Lauantaina heräiltiin siinä puoliltapäivin ja lähettiin sit heti myllyyn kuluttaa aikaa :D
Ei ostettu mitään paitsi jenna osti kengät. Sit kuudelta mylly meni kiinni nii me viel istuskeltii siel ja sit yhtäkkii ovet meni lukkoon!!!! Oltiin sit iha paniikis et joudutaa jäädä koko yöks sinne! No sit lähettii juoksee ympäri myllyy ja kiinalaises ravintolas oli onneks viel joku työntekijä nii pyydettii sit sitä avaa ovi meille ja sit päästii onneks pois!!! Sit ooteltii siinä kyytii ja leikittii myllyn pihas kärryil :DD


tälläset kengät jenna osti sitte dinskusta (:


kärryt oli kaatunu ulkona ja ihmeteltiin suuresti :D


löydettiin sitte tollane 'kärryauto' ja leikittii (:

bussi matkalla veera! (:

Jenna leikki,eikä päässy sitte pois ..



myllys (=                                             

Katottii junior euroviisui ja tykättii tosta!! Ihana pikku tyttö!! <3

- Veera & Jenna

torstai 1. joulukuuta 2011

¡Hola ....

jukka ja mää ! (;
On taas jääny tää postaamine vähä pieneks .. nomut siis olin eilen Katan kans turus kaupoil kiertelee ja sielt ei löytyny YHTÄÄN MITÄÄN ! ;o
kata ja minä (:

 en tajua, miks nykyää kaupois ei oo mitää, tai sit mul ei oo vaa inspiraatiot kattoo mitää ku tiätää ettei kumminkaa saa kaikkee mitä haluais.. :D
mut tänää oon vaa chillaillu kotoo ja lukenu kokeisii jippii .. ja suunnitellu huomisii pikkujooulu pirskei (=

jee huomenna mun rakas jukkani(veera) tulee meille, ja sitte mutiaki kavereita tulee meille pikkujouluihi, huomisest illast tulee varmasti tosi tosi kiva (: ! mul ei oikee oo mitää muuta kerrottavaa .. sanokaa mitä postauksii haluisitte jtn aiheita ni vois tehä sitte sellasia mitä te ihmiset tykkäisitte lukee (:



suunnittelin tänää sitte mun huomistta pikkujoulu asua,mut en päätyny kyl toho (:

Maanantai & Maker Academy!!!

Moikka!
Jee viikonloppu taas lähestyy! Vihaan näitä kouluviikkoja, varsinkin kun oon sellasella alalla joka ei oo ollenkaan mun juttu!

Siitä ajattelinkin nyt täs kertoa, eli oon hakenut suomen arvostetuimpaan maskeerauskouluun helsinkiin! Ja mulla on pääsykokeet sinne maanantaina joka jännittää tosi paljon! Sen takia koska oon nyt vihdoinki saanu hakee mun unelma kouluun, niin siks se jännittää tosi paljon että pääsenkö sinne!

Monilla varmaan herää kysymyksiä siitä miks oon matkailualalla? No kerronpa nyt siitäkin.. :D
Eli tää ala ei oo kiinnostanut mua koskaan.
Ysin jälkeen hain kosmetologikouluihin, en kuitenkaan päässyt niihin koska hakijoita oli niin paljon..
Sit jouduin valita joko 10lk tai ammattistartti, ja valitsin ammattistartin, eli se on sellanen vuoden kestävä koulu melkein samanlainen kun 10lk.

Koko ammattistartin ajan olin edelleenkin sitä mieltä että haen kosmetologikouluihin taas, kunnes mun mieli muuttui :o Ajattelin yhtäkkiä että
en mä kuitenkaan pääse niihin ja haluun lentoemännäks! (???)No ensinnäkään mun pituus ei taitais ihan riittää siihen (oon 156cm)
ja toiseks en osaa sanakaan enkkuu enkä ruotsii.. Joten oikeestaan heti kun tää koulu alkoi, tulin järkiini ja totesinpa vaan että mitä ihmettä mun pääs on oikein liikkunut kun oon hakenut tänne...
Poissaolojakin on kertynyt ihan mukavasti.. ja jokasen koulupäivän jälkeen oon ylpee siitä että jaksoin herätä ja mennä kouluun taas.. jokanen koulupäivä tuntuu vaan jotenkin niin rankalta koska käyn tätä
koulua ihan turhaan..No mutta onneks tätä ei tarvi enää kestää kauaa! (toivottavasti)
Äitikin tuli vihdoin järkiinsä ja suostui maksamaan ton ylikalliin maskeerauskoulun jos pääsen sinne!
Niin siis sitä en vissiin maininnut vielä että oon aina halunnut maskeerauskouluun, koska se on just se juttu mikä mua kiinnostaa, eikä mikään kosmetologi! Mutta sen takia oon hakenut kosmetologikouluihin koska äiti on luvannut maksaa sen maskeerauskoulun vasta sitten kun oon käynyt eka jonkun kunnon 3 vuoden kestävän koulun. Koska maskeerauskouluhan kestää vaan puolivuotta.




Sain muuten tietää että myös Sape on siinä koulussa opettajana! Ja mä en tiennyt ollenkaan!
Sape eli Saara Sarvas on siis Anna Abreun parasystävä sekä meikkaaja.
Sillon kun sain tietää tästä niin tää oli kyl niin positiivinen yllätys! Tosi kivaa et koulus on ees yks ennestäänkin tuttu opettaja!! :) jos nyt ees pääsen sinne.

Minä ja Saara :)




Korkealuokkaista koulutusta
International Maker Academy on ainoa yksityinen koulu Suomessa, joka valmentaa teatterialan ammattitutkintoa varten. Koulun oppilaat pääsevät opintojensa kautta erilaisiin ja monipuolisiin työharjoittelupaikkoihin. Ranskalainen Make Up For Ever Academy myönsi suomalaiselle Maker Academy:lle korkeimman mahdollisen tasoluokituksen. Samaan ovat Euroopassa yltäneet vain Lontoo ja Pariisi.


Siinä vähän kuvausta tosta koulusta:) Pakko viel mainita et noi työharjottelut mitä siel tulee nii on aivan mahtavia paikkoja! Kopsaan nyt tähän nekin!

TYÖHARJOITTELUT:

Oppilaamme suorittavat opintojen ohella 100 h työharjoitteluita.Työharjoitteluissa oppilaat pääsevät monipuolisesti tekemään ja näkemään mitä Maskeeraajan/Meikkaajan ammatti on ja kuinka eri työtilanteissa toimitaan.

Kevät 2011 harjoittelut mm.:

- Finnish catwalk/Piia Hiltusen as*
- Wella/Piia Hiltusen as*
- Marimekko 60 v. näytös/Jenny Jansson as*
- SKT:n häämeikit Pinni-lehteen
- Kirsi Nisosen YO-päähineen mainoskuvaukset/Piia Hiltunen as*
- Kamppi muotinäytös
- Huippumalli haussa- spotti/Jenny Jansson as*
- Stockmann corporate film/Janne Suono as*
- Huippumalli haussa -tunnarikuvaus/ Jenny Jansson as*
- Huippumalli haussa Still-kuvat /Karoliina Kangas as*
- Tigi -hiuskoulutus meikit/Piia Hiltunen as*
- Mennään metsään -lastenmusikaali
- Sim Finland-hiusmuotinäytös
- Suomen kansallisteatteri/Fujitsu
- Idols 2011/ Pirjo Leinon as*
- Muotinäytös off the rails
- Yritysjuhla Louder- Horror: Verta ja suolenpätkiä/Iiris Virranta as*
- Musiikki video- Dana Glow/love illusion
- Miraculos- awapuhi lehdistötilaisuus
- Yves Rocher tapahtuma-forum
- TV-spotti Valio/ Iiris Virranta as*
- Schwarzkop prf/ Muoti+väri+tekniikat koulutustilaisuus
- Muskettisoturit musikaali/ Pirjo Leono as*
- Grease musikaali info/Pirjo leino as*
- MissFarkkuSuomi- Elokuva
- Makeup for ever promo- kamppi
- TV sarja: Maailma on valmis/Mari Vaalasranta as*
- Tv spott Fazer/Iiris Virranta as*
- Raksasankarit- Lyhyt elokuva
- Idols- tekee hyvää konsertti 2011/ Iiris Virranta as*
- Suuri käsityölehti-kuvaukset
- AU3- korukuvaukset
- Sevenhair muotikuvaukset/kuvaaja Eero Kokku
- Stockmann elokuun leaflet- kuvaukset
- H2 lehti- muotijuttu+ kansikuvaukset
- Valio netti tv- (viikon kestävä ruokaohjelma)
- Lahden muotoiluinstituutti-kevät muotinäytös -Anna Lampinen
- Lahden muotoiluinstituutti kuvaukset -Elina Onkinen
- Still-kuvaukset musta&valkoinen- Kuvaaja Ilkka Vuorinen
- Ooppera laulaja: Tuire Ruokosuo-mainoskuvaukset
- Mariela Sarkimo- MEIKKI RAAMATTU /kirjan kuvaukset
- Liv- tv/ liv and learn /Mariela sarkimo as*
- Rytmikkäät/Virkistäytymisilta
- Ella Zlobina- vaatekuvaukset
- Chanel
- Glenn J Nelsson kuvaukset
- Muotinäytös Ella Zobina
- Bodypaint / Satu kojo
- Inglot Sello liiketyöskentelyä
- Kasvomaalausta-henkilöstöjuhla pöyry
- SM leijonat - tv spott
- Studio Elite- mallikansio kuvauksia
- Katutaidetapahtuma- bodypaint
- Trendin kansikuvaukset/Karoliina Kangas as*

.. Ja paljon henkilökohtaisia meikkiopastuksia, yksityishenkilöiden meikkauksia, yritystilaisuuksia, opettajien ja muiden ammattilaisten asistenttina erillaisissa kuvauksissa/näytöksissä/teattereissa.

Sain muuten uuden koneen synttärilahjaks! Nyt on helpompi postaillakkin kun siinä ei kestä ihan sataa tuntia! :) Ja huomenna pitkästä aikaa rakkaan pekan luo! Ja siellä sit pikkujoulut! Mutta eipä mulla nyt muuta ollu, pitäkää mulle peukkuja maanantaille!
Hauskaa viikonloppua kaikille!

-Veera